
Valmennusohjelma rakennusalan kouluttajille
Kuulostaako tutulta?
Tuntuuko siltä, että työnjohto ajattelee toimintatavat, prosessit ja yhteiset järjestelmät vain suosituksena ja haluavat jatkaa siten kuin ovat aina ennenkin tehneet?
Olet vuodesta toiseen joutunut kehottamaan ja kouluttamaan ihmisiä tekemään niitä perusasioita. Olet kouluttanut, ohjeistanut, kehottanut ja perustellut. Tehkää näitä asioita näillä järjestelmillä, niin työnne helpottuu ja aikaa vapautuu niihin “oikeisiin töihin”.
Jengi nyökyttelee sujuvasti työpajoissa.
Kuunnellaan ja jatketaan sitten niitä “oikeita töitä”.
Porukka ei näe pointtia eikä hyötyä. Ei nähdä sitä vaihtoehtoa, että se voisi sujuvoittaa ja helpottaa, vaan muutos koetaan uhkana, joka tuottaa vain lisää työtä.
Tuntuu välillä siltä kuin taistelisit omaa väkeä vastaan.
Tai sitten käyt työmaalla, jengi on hyvällä asenteella ja kuuntelee, mutta seuraavan kerran kun menet tsekkaamaan tilanteen, niin kukaan ei ole tehnyt mitään toisin.
Työmaalla on niin kiire, ettei kerkiä mopoa polkaisemaan käyntiin ja sitten sitä työnnetään. Ja homma alkaa alusta.
Turhautuminen kasvaa.
Olet itse kokeillut näitä juttuja ja tiedät, että ne toimivat. Mutta millä saisi lopunkin porukan ymmärtämään ja kokeilemaan?
Kuvittele, että menet työmaalle ja pääsette heti asiaan ilman kolmen tunnin juupas eipäs vääntöä. Porukka lähtee heti mukaan miettimään, että mitenköhän tää kannattais tehdä just tällä työmaalla näiden annettujen rajojen sisällä ja näillä työkaluilla, jotka meidän firma on valinnut. Päivän lopuksi olisitte saaneet sovittua toimintatavat, koko jengi olisi sitoutunut tekemään asiat yhteisesti sovitulla tavalla ja päivästä yksi eteenpäin näin tapahtuisi.
Ehkä utopiaa tänä päivänä mutta mikään ei muutu jos mikään ei muutu.
Ratkaisu on vaikuttamisen taito
Johtamista ilman natsoja on rakennusalan kouluttajille suunnattu valmennusohjelma, joka antaa sinulle taidot saada porukka mukaan ilman pakottamista, ilman show’ta – ja ilman, että joudut vääntämään joka kerta uudelleen.
Tämä valmennus ei sisällä konsulttijargonia, vaan lähes vuosikymmenen ajan testattuja arjen työkaluja, jotka voit ottaa vaikka heti käyttöön!
Opit vaikuttamaan ja saamaan tekemistä aikaan.
Saat käytännön taidot, joilla:
viestit niin, että sinua kuunnellaan ja alkuvääntöön menee enää murto-osa entisestä
kohtaat vastarinnan niin, ettei tarvitse törmätä seinään
et jalkauta, vaan juurrutat, uudet toimintatavat jatkuvat lähtösi jälkeenkin
Tämä valmennus on sinulle, jos:
haluat että muutos tapahtuu oikeasti eikä vain kuitata tehdyksi seurantajärjestelmään
haluat nähdä työmaajengin tekevän niin kuin on sovittu, ei siksi että pitää, vaan siksi, että se hyödyttää myös heitä itseään
haluat olla enemmän kuin kouluttaja – haluat olla muutoksen mahdollistaja
Valmennusohjelma on vahvasti käytännön tekemiseen painottuva. Teoriaa ja kalvosulkeisia on vain ehdoton minimimäärä. Eri aihealueista käydään läpi perusteet, pääpaino on erilaisten viitekehysten ja metodien soveltamisessa rakennusalalla kouluttamisessa.
Tavoite on, että heti seuraavana työpäivänä voit soveltaa oppimaasi käytännössä työmaalla.
Valmennuspäivien aikana pidetään runsaasti taukoja, ja kiireisten tukipyyntöjen hoitaminen onnistuu näiden taukojen aikana.
Lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit sisältyvät hintaan.
Mitä valmennus sisältää?
-
Rakennetaan vaikuttamisen perusta rakennusalalla kouluttamisessa ja käydään läpi kolme keskeistä aihepiiriä: kohtaaminen, viestintä ja vaikuttaminen.
Erilaiset lähestymistavat, perusteet
Coaching -tyyppinen valmennus
NLP (Neurolingvistinen ohjelmointi)
Fasilitointi
Myynti
Asiakaspalvelu
Työpajojen ja koulutusten aloittaminen ja päättäminen
toimiviksi todettuja työkaluja ja metodeita
käytännön harjoituksia
Tehdään henkilökohtainen lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma miten opitut asiat viedään käytäntöön
-
Varmistetaan, että opitut asiat eivät jääneet vain muistiinpanoiksi vihon syrjään.
Jaetaan kokemuksia, reflektoidaan ja tarkistetaan, että toimintasuunnitelmaa on toteutettu.
Lisäksi voit tilata yksilövalmennukset, jos haluat henkilökohtaista ohjausta.
-
Mennään syvemmälle eri lähestymistapoihin ja peilataan niitä näihin teemoihin: vastarinnan purkaminen, tilannetaju ja oman tyylin kehittäminen.
Miten näitä taitoja voi hyödyntää kouluttamisessa
Coaching tyyppinen valmennus
NLP (Neurolingvistinen ohjelmointi)
Fasilitointi
Myynti
Asiakaspalvelu
Työpajojen ja koulutusten erilaiset tilanteet
toimiviksi todettuja työkaluja ja metodeita
käytännön harjoituksia
Tehdään henkilökohtainen pitkän aikavälin toimintasuunnitelma miten opitut asiat viedään käytäntöön.
-
Varmistetaan jälleen, että opitut asiat eivät jääneet vain muistiinpanoiksi vihon syrjään.
Jaetaan kokemuksia, reflektoidaan ja tarkistetaan, että toimintasuunnitelmaa on toteutettu.
Lisäksi voit tilata yksilövalmennuksen, jos haluat henkilökohtaista ohjausta.
Voit jatkaa myös jatkokurssille, jos haluat pitää taitojasi yllä.
Ensimmäinen valmennus alkaa 17.9.
Kaksi lähipäivää Helsingissä 17.-18.9.2025 ja 11.-12.11.2025.
Seurantatapaamisten päivämäärät sovitaan ryhmän kanssa valmennuksen alkaessa.
Seuraava valmennus alkaa 22.10.2025.
Hinnasto
Valmennus 4 700 € (alv. 0 %)
Pilottiryhmälle tarjoushinta 2 350 € (alv. 0 %)*
Mikäli ilmottaudut toukokuun 2025 loppuun mennessä, saat veloituksetta 1 tunnin henkilökohtaisen valmennustapaamisen (etäyhteyksin).
*Tarjoushinta koskee ainoastaan 17.9.2025 alkavaan koulutukseen ilmoittautuvaa ryhmää. Huom! Paikkoja on rajallisesti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittaudu valmennukseen
Miksi juuri tämä valmennus?
Koska vastaavaa et alalta löydä.
Rakennusinsinööri työmaan kautta, valmentaja sattumalta.
Johtamista ilman natsoja -ohjelma on tulos viidentoista vuoden aikana kertyneistä oivalluksista. Alan sisältä, alalle.
Tiedän miltä teistä tuntuu ja tiedän mikä toimii.
Kokemukseni:
Rakennusinsinööri (AMK)
Sertifioitu coach (NLP ja MCID)
Työskennellyt alalla yhteensä n. 15 vuotta
Valmentanut tuotannon ihmisiä viimeiset 8 vuotta
Valmentanut yli 500 ihmistä
Ollut mukana yli 100 projektin valmentamisessa
Kymmeniä koulutuksia ja kursseja
"Kyllä Sabine saa meitä käskeä"
Askarruttaako?
-
Ymmärrän.
Joskus koemme, että aikaa ei ole vaikka sitä olisikin. Jos sairastut kolmeksi päiväksi, niin kaatuuko maailma oikeasti?
Koko valmennus kestää 5 päivää ja pisimmillään olet kaksi päivää putkeen poissa töistä. Oppiminen tapahtuu työn ohessa, joten et saa “erillistä” työhön liittymätöntä läjää kotitehtäviä.
Investoimalla nyt tähän aikaa, säästät omaa ja tuotannon ihmisten aikaa kuukausikaupalla pitkässä juoksussa.
-
Hyvä niin.
Tässä valmennuksessa opit ne työkalut, joiden avulla voit paremmin hyödyntää aikaisemmin oppimaasi ja saada enemmän vaikutusta aikaan. Ja valmiiksi tässä ei tulla koskaan, joten opit myös miten voit jatkuvasti kehittyä ilmankin lisäkoulutusta.
-
Olet tärkeä linkki tuotannon ja johdon välillä ja roolisi on erittäin merkittävä. Tämän avulla saat työkaluja, joiden avulla pystyt jatkossa tekemään tärkeää jalkautustyötä vaikuttavammin.
-
Et jää yksin. Saat jatkuvaa tukea ja sparria – ja yhteisön, joka ymmärtää sinua.
Ja rahat takaisin takuu ensimmäisten koulutuspäivien jälkeen, jos et ole tyytyväinen.
-
Saat oivalluksia heti ensimmäisten valmennuspäivien aikana ja pääset testaamaan niitä käytännössä heti.
-
Ei kotitehtäviä, ei pakkoa. Saat käytännön työkaluja, jotka tukevat sitä mitä teet jo muutenkin.
Tässä mitä saat, kun lähdet mukaan
Johtamista ilman natsoja – rakennusalan kouluttajien valmennusohjelma
2 päivää paikan päällä: vaikuttamisen perusteet
0,5 päivän seuranta etänä: tuki ja käytännön kysymykset
2 päivää paikan päällä: vaikuttamisen syventäminen
0,5 päivän seuranta etänä: tuki ja seuraavat askeleet
Lisäksi saat
Rakennusalan kouluttajan oppaan, jonka avulla viet asiat suoraan arkeen – ei teoriaa, vaan käytäntöön sovellettavaa tukea.
Oma toimintasuunnitelma, miten viet opit käytäntöön.
Henkilökohtainen konkreettinen palaute toimintasuunnitelmastasi.
Tukea koko prosessin ajan, ettei hyvä aikomus jää puolitiehen vaan saat vietyä hommat käytäntöön.
Tulos
Viestit niin, että sinua kuunnellaan ja alkuvääntöön menee enää murto-osa entisestä.
Kohtaat vastarinnan niin, ettei tarvitse törmätä seinään.
Et jalkauta, vaan juurrutat, uudet toimintatavat jatkuvat lähtösi jälkeenkin.
.
Miksi tämä investointi kannattaa?
Aikaa ja rahaa palaa joka päivä, kun hyvät järjestelmät jäävät käyttämättä eikä toimintatapoja noudateta kattavasti.
Kun yksikin järjestelmä saadaan kunnolla käyttöön, työnjohtajien aikaa vapautuu muihin tehtäviin, hukka vähenee ja työtyytyväisyys paranee.
Näin tärkeille asioille jää riittävästi aikaa.
Täysi tyytyväisyystakuu
Jos et ole tyytyväinen valmennukseen ensimmäisten kahden päivän jälkeen, palautan osallistumismaksun 100 %, ilman vastaväitteitä.